Basanova

Hannoverinhevonen, tamma
Väriltään mustanruunikko, säkäkorkeus 160 cm
Syntynyt 04.04.2014, iältään 9 v, syntymämaa

Omistaa Merja Jokinen, ylläpitää Rosa Forsberg (VRL-11290)
Yleispainotteinen, tasoltaan vaativa B / 120 cm
Rekisterinumero VH20-011-0272, #PKK0000, kotitalli Myrttisuo

Historia

Nova syntyi Saksassa suuressa siittolassa. Tallilla kävi ahkera hevoskauppa, ja hevosia tuli ja meni niin usein, ettei edes henkilökunta pysynyt aina laskuissa mukana. Myös Nova oli yksi näistä hevosista, joiden kanssa tehtiin ensin hyvä pohjakoulutus, opetettiin koulu- sekä esteratsastuksen alkeet ja lopulta laitettiin myyntiin. Kysyntä ei ollut kovaa, sillä moni kaipasi rinnalleen suurikokoista puoliveristä, mutta suomalainen Merja etsi itselleen puolestaan erisukuista jalostushevosta. Vain yhden koeratsastuksen perusteella tamma muutti Suomen Lappeenrantaan.

Luonne

Nova on kiltti ja rauhallinen puoliveritamma. Se ottaa tallielämän rennosti, ja erityisen hyvän pohjakoulutuksen ansiosta se on todella miellyttävä käsitellä maasta käsin.

Aina ei uskoisi, että niin rauhallisesta tammasta löytyy todella paljon ruutia koulu- ja esteradoille. Tamman askelissa on sopiva tasapaino tahdikkuutta ja sulavuutta, ja hyppyvoimaa enemmän kuin osaisi edes kuvitella. Tammaa koulutetaan jatkuvasti, ja siitä toivotaan vielä vaativien tasojen yleisratsua, ehkä jopa kenttäratsastukseen.

Matkamme Novan kanssa on vasta aluillaan, joten tulemme kertomaan tammasta lisää myöhemmin!

Huomioitavaa

tulossa

Varusteet

tulossa

Hoito-ohjeet

tulossa